Kuvitukset

Olen kuvittanut ammattimaisesti jo vuodesta 2003. Kuvitan kirjoja ja erilaisia julkaisuja. Tyyliäni leimaavat käsityöläisyys, mielikuvitus ja pohjoinen luonto. Vahvuuteni on kyky räätälöidä kuvitus lukijakunnalleen – erityisosaamistani on lasten maailman ymmärrys. Työskentelen aina ensin käsin piirtäen tai maalaten ja viimeistelen teokset digitaalisesti painovalmiiksi.


Valkoinen hevonen juoksee sumuisessa metsässä, puiden varjot ja haalea kangasmaisema heijastuvat taustalla.

Taide työni taustalla

Kuvitustyöni juuret ovat omassa taiteellisessa työskentelyssäni. Kuvataiteilijuus on jättänyt minuun pysyvän tarpeen pysähtyä, havainnoida ja analysoida. Omissa teoksissani tavoittelen tunnelmia ja tunteita: häivähtävää hetkeä, pohjoista hiljaisuutta ja ihmisen pienuutta maailmankaikkeuden äärellä. Joskus tavoittelen välitiloja, joille ei löydy sanoja. Valikoituja töitäni →

Klassisen kuvataiteen rinnalla teen sosiaalista taidetta, jonka tavoitteena on rakentaa siltoja eri ihmisryhmien välille. Olen ollut osana työryhmää toteuttamassa mm. Puhos loves People -yhteisötaidetapahtumaa Helsingin Itäkeskuksessa vuosina 2017–2022.

Tilaajia ja tukijoita

Kuvituksiani ovat tilanneet mm. Suomen Kulttuurirahasto, Metsähallitus, Alma Media, Kajaanin pääkirjasto ja Nuorisotutkimusverkosto. Kuvitustyötäni ovat tukeneet Taiteen keskustoimikunnan ja Suomen Kulttuurirahaston työskentelyapurahat.

Mustavalkoinen kaksoisvalotus: metsä ja kuusirivit, sumuinen polku sekä alhaalla kasvot ja kädet.

Mitä kuvitan

  • Kirjankuvitukset — sadut, tarinakokoelmat ja tietokirjat
  • Kuvitetut kartat ja tarinapaikat
  • Julkaisujen suunnittelu, kuvitus ja taitto
  • Opetus-, hyvinvointi- ja järjestömateriaalit — myös sisältöjen suunnittelu

Toimeksiannon eteneminen

1. Yhteydenotto.

Kerro projektistasi: mitä julkaisua olet tekemässä, millaista kuvitusta tarvitset ja mikä on tavoiteaikataulusi.

2. Tarjous.

Käymme läpi kuvitusten määrän, tekniikan ja aikataulun. Saat kirjallisen tarjouksen, jossa hinta ja toimitusajankohta on sovittu ennen työn aloittamista.

3. Luonnokset.

Teen luonnokset kommentoitavaksi. Hintaan sisältyy sovittu määrä muokkauskierroksia.

4. Viimeistely.

Toimitan valmiit kuvitukset painovalmiina tiedostoina sovitussa muodossa.

Teen kuvituksia opetustyöni rinnalla ja valikoin projektit, joihin voin sitoutua kunnolla. Siksi toivon yhteydenottoa hyvissä ajoin — laajemmissa kirjaprojekteissa mielellään 4–6 kuukautta ennen aineiston tarvetta. Hinta muodostuu kuvitusten määrän, koon ja käyttöoikeuksien laajuuden mukaan; käyttöoikeuksista sovitaan aina kirjallisesti tarjouksen yhteydessä.

Otan vastaan valikoituja kuvitustoimeksiantoja —
kysy rohkeasti lisää ja kerro projektistasi: sari@sariolenius.fi