
CV
Opiskelin kuvataidetta Imatran taidekoulussa (nykyinen Etelä-Saimaan ammattikorkeakoulu) vuosina 1996–2000. Valmistuin vuonna 2008 kuvataidekasvattajaksi (TaM) Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto) sekä sosiaalipsykologiksi (YTM) Itä-Suomen yliopistosta vuonna 2018. Vuonna 2025 valmistuin erityisopettajaksi Jyväskylän yliopistosta. Opiskelin myös ratkaisukeskeiseksi kuvataideterapiaohjaajaksi vuosina 2021–2023 Sirian ja Turun kesäyliopiston yhteiskoulutuksessa.
Kuvataideopintojeni lopputyössä käsittelin veistosinstallaation avulla työn merkitystä ihmisen elämän keskeisenä sisältönä. Näkökulmani oli kulutuskriittinen ja ironinen. Kuvataidekasvatuksen lopputyössäni tutkin suruprosessia ja sen käsittelyä taideterapeuttisten menetelmien avulla. Työni pohjautui henkilökohtaiseen kokemukseeni isäni kuolemasta ja surun muotoutumisesta hiljaiseksi hyväksynnäksi.
Sosiaalipsykologian tutkinnon osana suoritin pitkän sivuaineen psykologiassa. Harjoitteluni tein osin Pro-tukipisteessä ja osin Itäkeskuksen Puhoksessa yhteistyössä Bado ry:n kanssa. Pro graduni aiheena oli itsenäisesti elävien naisten resilienssi ja elämäntaidot. Sosiaalipsykologiassa erikoistuin marginalisoitujen ryhmien hyvinvointia edistäviin keinoihin. Jyväskylän yliopistossa valinnaiset opintoni keskittyivät monialaiseen yhteistyöhön sekä motivaation tukemiseen oppimisessa.
Kaikki koulutukseni nivoutuvat yhteen kommunikaation, erilaisten ajattelutapojen ymmärtämisen ja ihmisten kanssa työskentelyn kanssa. Yhteiskuntatieteilijänä hallitsen laajojen asiakokonaisuuksien käsittelyn, tiedon analysoinnin ja tekstin tuottamisen akateemisella tasolla.


